Turkin Parlamentti hyväksyi Suomen ratifioinnin

Turkin parlamentti hyväksyi osaltaan Suomen ratifioinnin juuri äsken. Tämä on hieno päivä. Nyt emme ole enää koskaan yksin, kuten jalkaväen kenraali Adolf Ehrnrooth meitä joskus opasti. 
Kiitos lopputuloksesta kuuluu erityisesti Tasavallan presidentti Sauli Niinistölle! Hänen toimintansa Suomen ulkopolitiikan johtajana ansaitsee meidän kaikkien suomalaisten kiitoksen ja kunnioituksen. Niinistön kansainvälinen diplomatia ja johtajuus oli avainasemassa. Hän tapasi toistuvasti suurvaltojen presidenttejä ja ulkopolitiikan johtajia. 
Samoin Niinistön toiminta eduskunnan kannan varmistamisessa oli ihailtavan taitavaa.

Iloitsen asiasta myös henkilökohtaisesti. Olin Naton kannattaja heti EU- jäsenyyden jälkeen. En vain luottanut Venäjään Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Tästä epäilystäni sain piikittelyä "Nato- haukkana" olemisesta.

Baltian maat hoitivat Nato -asian heti, kun siihen oli pienikin mahdollisuus. Me teimme sen, kun kriisi ja sota Euroopassa alkoi. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Toivon, että Unkari ja Turkki hyväksyvät Ruotsin jäsenyyden mahdollisimman pian. Se parantaisi edelleen Itämeren ja Pohjolan turvallisuutta!

Takaisin etusivulle